keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Joulun tuhot?

Se on taas yksi joulu takanapäin ja tyypillisesti jouluun yleensä liittyy paljon ruokaa.

Suklaata tuppaa joka tuutista ja ruokapöydät ovat herkkuja täynnä kun sukulaisissa käy. Ruokakaupat eivät ole joka päivä auki tai vaikka olisivat, et ehkä halua silti lomapäiviä viettää kaupassa käymällä vaan hommaa kotiin varastoon sen mitä tarvitsee. Monesti toki tulee hommattua ylimääräistäkin kun koittaa varmistua kaiken riittävyydestä.

Mites nyt sitten meni oma joulu ja ruokailut? Millään tarkalla dieetillähän en nyt sitten ole ollut, koittanut syödä vain kohtuullisen terveellisesti ja monipuolisesti ja hiukan makrojakaumaa tarkkaillen. Siis niin etten laskeskele mitään mutta katson että aterioilla tulisi saatua hyviä rasvoja, hiilaria sopivasti tai vähemmän ja tarpeeksi proteiinia. Eli että ravinto olisi ravitsevaa ja hyödyllistä ja tukisi hyvinvointia. Joulunpyhinä sukulaisten kattauksista nauttiessa en kuitenkaan stressannut ja lahjaksi saatuja suklaita maisteltiin myös ihan sen mukaan mitä mieli teki. Siis sen muutaman päivän ajan - välipäivät toivat mukanaan arjen ja loput suklaat odottavat nyt kyllä kaapissa syrjässä ja testaavat itsekuria.



Että miten nyt sitten kävi? Vapaa herkuttelu, johtiko se turmioon?

Yllä kuntokuvia, kuvapari oikealla lokakuun lopulta ( flunssan ja treenitauon keskeltä) ja oikealla joululoman jälkeen otettuna. Kivaa pientä nestepöhöä on näkyvissä, kiitos sipsien ja suklaan, mutta ei parissa päivässä kuitenkaan mitään korjaamatonta tuhoa saa aikaiseksi vaikka ruokailujen suhteen löysäisikin hiukan nutturaa. Ja löysäilyn jälkeen on taas tuntunut mukavaltakin palata säännöllisempään ruokarytmiin ja terveellisempiin aineksiin. ( Joskin minun lempiruokani on kinkun sijaan ollutkin kyllä aina meidän suvun pöydässä katkarapusalaatti ja lohipasteijat.. )

Mitään vatsapalikoita ei ole koskaan mulla ollutkaan näkyvissä, ne on edelleen vasta yksi pieni tavoite muiden joukossa, se timmimpi vatsaosasto siis, joten tästä tilanteesta lähdetään nyt muutenkin työstämään kroppaa ensi vuodeksi. Kun nyt alkuun saisi voimaa ja lihasta alle voisi sitten kenties jossain kohtaa tehdä pienen välidieetin jolla karsia pois ylimääräisiä peitteitä tuosta. Jos nyt siis jaksaa panostaa ihan dieettaamiseen.. Perusterveellisyys on tarkoitus pitää kuvioissa edelleen muutenkin.

Nestepöhöä taas voi aina lähteä torjumaan riittävällä vedenjuonnilla, kuitujen lisäämisellä ja aineenvaihduntaa tehostavilla aineksilla kuten sitruuna, vihreä tee jne. Pelkkää nestettä voi varsinkin naisen kehoon kertyä helposti jopa kiloja, mutta se ei ole pysyvää damagea vaan siihen pystyy onneksi useimmiten puuttumaan palaamalla ruotuun.

Näin nyt siis selvitty taas yhdestä joulun ajasta ruuastakin nauttien - Seuraavaksi vuorossa uusi vuosi ( ja sitten päästäänkin odottelemaan kun kansa alkaa taas kerran joukkona palata ruotuun lehtien pursuillessa alkuvuoden tyypillisiä "näin irti joulukiloista sekunnissa"-artikkeleja ja asiantuntijoiden neuvoja uuden elämän aloittamiseen..)

Mun huumeeni

Miltä tuntuu päästä säännöllisen salitreenin makuun monta kuukautta kestäneen himmailun ja yli kuuden viikon totaalitauon jälkeen?

No eihän tässä meinaa sanat riittää! AWESOME!

Kuuteen päivään olen vetänyt hiitin jalkaosastolle, yläkroppaa (olkapäitä jne.) pari kertaa, kerran jalkatreenin painottuen takalistoon ja yhden hyvän selkätreenin. Edelleenkään ei nyt mennä aivan täysiä treeneissä, haen tuntumaa ja ei revitellä isoilla painoilla. Fiilistä kuulostellen - eilen itseasiassa piti pitää vapaapäivä mutta ei sitten malttanutkaan aivan.. Joten tuli tehtyä vähän akroa ja yläkroppaa sitten vielä. Toki NYT sitten pakko pitää sitä taukoakin ennen seuraavaa rupeamaa ettei vetäisi heti ihan överiksi. Tuntuis vaan että jaksaisi vaikka mitä just nyt. 


Edelleen on liikkeellä täälläpäin sitkeitä flunssia ja oksennustautia, joten on vähän olo että nyt kaikki irti kun pystyy treenaamaan - ei taas tiedä mikä seuraavaksi kaataa sängyn pohjalle potemaan ja koska. Mutta lepopäivät on myös pakko huomioida, niin haastavaa kuin se ehkä nyt onkin, tällä tauon jälkeen pursuavalla energianmäärällä ja treeni-innolla. Ei ole kuitenkaan järkeä vetää itseään nyt taas heti piippuunkaan ja joutua ylikunnon takia seuraavalle treenitauolle.


Mutta voin sanoa että tätä on kaivattu. Kaikkea treenaamiseen liittyvää treenijuoman sekoittelusta ja kassin pakkaamisesta aina pukkarissa syötyyn banaaniin treenin jälkeen. Ikävä on ollut myös treenivaatteitakin.

Pakko se vaan on myöntää, liikkuminen, treenaaminen, se on mun huumeeni. Itsensä kiusaaminen, mukavuusalueen ulkopuolelle meneminen, sitä seuraava endorfiinipölly. Voi miten olen tätä kaivannutkaan.
Ei voi kuin toivoa että ehtisi nyt edes jonkun aikaa tästä taas nauttimaan ilman ärsyttävää sairastelua.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Tehokas ja nopea jalkatreeni

Taas koitan aloitella flunssailun jälkeen treenailua varovasti. Eilen sattui töissä sopiva hiljaisempi väli ja innostuksen puuskassa vetäisin taukoliikuntana sitten tehokkaaksi osoittautuneen jalkatreenin. Treenin tein pelkästään kehonpainolla ilman apuvälineitä. Onnistuu siis kotioloissa tai melkein missä vaan - tuoli ja jonkunlaiset rappuset tosin tarpeen löytyä lähistöltä.

TREENIN LIIKKEET

3-sarjana:
15 x sumokyykky
32 x askelkyykkyä ( 16 per puoli )
2-3 krt ylös ja alas rappuja juosten ( 14 rappua )
+
3 x 12 lantionnostoa toimistotuoli apuna

Alun kolme liikettä siis tein putkellä ilman taukoja ja kierroksia tuli kolme. Kierrosten välissä pidin sopivan tauon, minuutin kaksi korkeintaan, sen verran että syke vähän tasaantui portaista juoksentelusta ja saattoi lähteä uudelleen. Triplasarjan päälle sitten vielä viimeistelyksi 3 x lantionnostoa toimistotuolia apuna käyttäen, eli yläkroppa tuolilla ja sitten nostot. Näin sitten vielä eristetysti tuntumaa sinne takaliston puolelle.

Koko treeni kesti ajallisesti 15-20min joten se oli vallan tehokas pikku rykäisy joka katkaisi sopivasti toimistohommissa istumista ja herätteli. Ja kun treenitaukoa on ollut niin tuon monimutkaisempaa se ei tarvinnut - tänään kyllä tuntuu että on jotain taas tullut tehtyä.


tiistai 13. joulukuuta 2016

Ei kahta ilman kolmatta..

Saako kiljua? Ääneen ja kovaa?



Tämän syksyn teema on todellakin ollut flunssa ja sairastelu. Kaksi flunssaa takana josta edellisestä täysi toipuminen otti miltei 6vkoa. Ja oliko nyt sitten muutama viikko väliä että pikku hiljaa aloin tehdä varovaista treeniä treenitauon jälkeen kunnes taas totesin että kurkkuun on muuttanut kaktus. Jonkun päivän jaksoin toivoa että yllättävä pakkasjakso on vain aiheuttanut pienen kylmettymisen siinä missä kuiva ilma sai nenän limakalvotkin karrelle. Mutta ei, kyllä tässä taas niistää saa ja yskääkin yrittää pukata. Ei voi kuin toivoa että tällä kertaa selviäisi vähemmällä kuin yli kuukauden potemisella.



Treenit on siis olleet vähissä. Treenitauon takia aloittelin sitten ihan kotitreenillä ja akrotreeneissä toki käymällä. Siinä mielessä äärimmäisen helppoa että ei ole tarvinnut paljoakaan tehdä tuntuman saamiseksi. Kolmenkin liikkeen jalkatreeni ( esimerkiksi askelkyykky, sumokyykky ja lantionnostot ) on riittäneet saamaan reidet ja takamuksen huutamaan seuraavaksi pariksi päiväksi. Yhden selkätreenin kävin vetämässä salilla ja kotona tehnyt myös vatsoja. Eritasopunnerruksiin ihastuin myös yksinkertaisena ja tehokkaana herättelynä. Mutta en siis ole päässyt ollenkaan kunnollisen treenaamisen makuun tässäkään ja juuri kun vähän lisäsi arkipyöräilyäkin niin tuli tätä takapakkia. Kyllä kieltämättä alkaa päänuppia rassata reippaasti näin pitkään jatkunut tauko fyysisestä rääkistä.

Syömiset olen pitänyt kohtuudessa, ja juomisetkin olen pääosin saanut pidettyä kasassa eli siis juonut riittävästi vettä koko ajan. Tankkaan myös kotona jatkuvasti vihreää teetä johon pistän hunajaa ja raakaa inkivääriä hautumaan.

Mutta ehkä tämä vielä tästä.. Joskus? Ehkä? EHKÄ?


Oh how I wish I could!

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Tankotanssiin hurahtanut


"Tankotanssi on tanssi- ja voimistelulaji, joka kehittää sekä aerobista- että lihaskuntoa. Haastava laji vaatii myös hyvää koordinaatio- ja reaktiokykyä. Laji soveltuu kaikenikäisille, mutta haastavuutensa vuoksi jonkinlainen pohjakunto on hyvä olla, jotta lajista saa mahdollisimman paljon irti.
Tankotanssissa tankoa voidaan käyttää tasapainotukena lattialla tapahtuvalle tanssille tai itse tangon varassa voidaan tehdä pyörähdyksiä, kiipeämisiä ja ylösalaisin kääntymisiä. Melkoisen rankan liikunnan lisäksi tankotanssi on myös osa esitettävää taidetta – kuten esimerkiksi tanssi, ooppera, musiikki, teatteri ja sirkus."

Näin avaa tankotanssia Annan kuntoblogi:sta löytyi tällainen osuva esittely lajista. Tankotanssin pidempi nimikehän olisi ilma-akrobatiaa pystytangolla. joskin tankoiluun voi myös yhdistää tanssillista floorworkkia koreografioineen. Tankotanssi on saanut harrasteena jo melko paljon jalansijaa ja tietoisuus siitä lajina on kasvanut. Ehkäpä myös ennakkoluulot lajia kohtaan jo hieman taittuneet - kysehän ei ole mistään hämyisillä strippiklubeilla tapahtuvasta kiemurtelusta sitten ollenkaan vaikka tangon kanssa tanssiminen sellaiseen usein liitetäänkin. 


Riemu siitä kun ensimmäisiä kertoja pääsi kiipeämään kattoon saakka.

Perhosta koittamassa

Sen sijaan tankotanssi on liikuntaharrastus ja urheilumuoto siinä missä moni muukin. Ja ei edes ihan mikään helpoin laji myöskään.Varusteita et hirveästi tarvitse - ensimmäisellekin tankotanssitunnille tarvitset mukaan pienen pyyhkeen, lyhyet shortsit ja esimerkiksi urheilutopin, joka saisi mielellään jättää kainaloitakin esille. Tämä siksi että tangolla pysyminen ja pidot perustuvat tangon ja ihon väliseen kitkaan. Kovin vaatetettuna ei siis pysty tekemään liikkeistä kuin murto-osan, minkä takia tankoilijoiden perusvaatetus on tällainen vähän niukempi.

Itse aloitin tankoilun aika kylmiltäni tarkoittaen että minulla ei ollut laajempaa liikuntataustaa ennestään. Takana oli tuore mutta onnistunut elämäntapamuutosprojekti ja kotioloissa olin vajaa puoli vuotta treenaillut lihaskuntoa. Aerobisen osuus oli vielä suurempi kuin lihaskuntotreenin ja vaikka liikuin jo aktiivisesti niin voimatasoni olivat kyllä vielä alhaiset. Tältä pohjalta kun lähti kokeilemaan tankoilua niin edistyskin oli tietysti sen mukaista. Vaikka ensimmäisellä tunnilla vuoroteltiin tangolla kolmen tytön kanssa ja tuntui että eihän tässä paljon mitään tee, niin tunnin jälkeen hyvä kun nostin edes käsilaukkuni maasta. Ja sitten olinkin puoli viikkoa yläkroppa aivan jurtissa ja kipeänä. Sopivasti lihakset antoivat periksi ennen seuraavaa tuntia - ja sitten taas oltiin puoli viikkoa kipeänä. Meni monta kertaa että yksinkertaisimmatkin liikkeet alkoivat onnistua - sattuneesta syystä pidinkin alkuun enemmän pyörähdyksistä kuin pidoista. Mustelmat olivat taattua seuraa, varsinkin jalkapöydät olivat jatkuvasti hellänä ja vähän joka kohta muutenkin. Ah, sweet misery! Ja mitään kaunista ja sulavaa touhu ei ole edelleenkään. Siitä on seksikkyys kaukana kun koittaa ähertää itseään oikeaan asentoon kunnon pitoon ja olla tippumatta tangolta kesken kaiken. Mukavassa tyttöporukassa on kuitenkin ihan mahtava treenata yhdessä ja moni liikevariaatiokin on saanut ihan uusia nimiä oikeiden tilalle - meillä on muunmuassa liike joka on kansanomaisemmin sanottuna rullakebab..


Silti, kipinä lajiin syttyi jo alussa ja itsepäisyys iski päälle - minähän vielä opin tämän! Ja voi sitä riemua itsensä ylittämisestä aina kun hitusen edistyi ja jokin asia onnistui! Edelleenkään en ole lajissa se taitavin, se osaavin, liikkuvuus ei anna myöten moneenkaan liikkeeseen ja voimatasot toisiin ja sitten on vielä koordinaatio.. Mutta tykkään tankoilusta kuitenkin tosi paljon, nautin kiipeilystä ja pää alaspäin roikkumisesta ja koen tarvetta kehittyä - vaikka sitten hitaasti mutta varmasti. Vuoden päästä tahdon olla taitavampi kuin nyt.  Ja yritän myös järjestää muuta treenaamistani niin että voin kehittyä tankotanssia silmällä pitäen.




Nyt kun vielä pääsisi treenaamaan kunnolla - tämä monen viikon tauko alkaa kyllä jo puuduttaa urakalla. Ja kun se vielä pakottaa palaamaan treenin pariin vähän rauhallisemmin. Eilen tein kotona pientä kehonpainotreeniä, eritasopunnerruksia ja vatsoja, lisäksi vähän selän venytyksiä. Lyhyttä ja ytimekästä lihaksien herättelyä. Tänään tuntuu sopivasti hauiksissa ja olkapäissä ja myöskin keskikropassa, mutta huomaa kyllä että nyt vielä tuollainenkin ärsyke jo riittää eikä vielä voi vetää treenejä samaan tapaan täysillä kuin ennen treeniä. Mutta jos nyt jatkaisi herättelyä tämän viikon ja katsoisi mihin ensi viikolla pystyy.



tiistai 15. marraskuuta 2016

Jalat tukevasti maan pinnan yläpuolella

Jalat irti maasta ja pää pilvissä.


Unelma-anelma. Jo pikkulapsena mulle annettiin perheessä tuommoinen lempinimi. Myöhemmin mua on kuvattu muunmuassa eteeriseksi ja sellaiseksi, jolla on aina pää vähän pilvissä, helposti uppoutunut ihan omiin maailmoihinsa. Ikuinen haaveilija olen aina ollut, aina tavoittelemassa jotain kuuta taivaalta. Iän myötä ovat sentään pahimmat hörhöilyt jääneet ja nykyään jo sen verran tukevasti realisti että ei mahdottomia haihatella, vain mahdollisia. 

Myös fyysisesti kaipuu kiivetä maan pinnan yläpuolelle on ollut aina kova. Tasapainoilu ja painottomuuden tunne on aina viehättänyt. Lapsenahan olin aina kiipeilemässä - Lapsuuden kaverini kanssa tykättiin istua jo melkoisen pieninä heidän kirsikkapuussaan selailemassa Rasmus-nalle ja Bamse-lehtiä. Ala-asteella jota kävin ensimmäiset luokat oli aivan ihana laaja piha-alue telineineen ja metsineen jossa kelpasi lasten leikkiä ja kiipeillä välitunnit, usein koko luokan voimin. Olin tuolloin jo varustettu melko suurella itsesuojeluvaistolla joten pää alaspäin en juurikaan ollut mutta muuten kyllä kiipeilin. Ja sopivia puita kiipeilyyn nyt löytyi aina joka paikasta, myös omasta pihasta. ( Valehtelisin jos väittäisin ettei minua ole nähty puussa myös viimeisen vuodenkin sisällä.. )




Nyt vanhemmiten olen löytänyt onnekseni uusia muotoja kiipeilyyn ja ilmassa killumiseen. Olen saanut tehtyä näistä taipumuksista itselleni jopa harrastuksen! Aluksi siis etsiydyin tankotanssi-kurssille ja haksahdin siihen hommaan aika perusteellisesti, olkoonkin että edistyminen oli hidasta (sitä ennen olin tehnyt lihaskuntotreeniä ihan vaan kotioloissa ja takana oli tuore elämäntapamuutos. Voimaa siis todella vähän, mikä tuli kipeästi selväksi jokaisen tunnin jälkeen.. ). Kun tankotanssiharrastusta oli takana jotain puolisentoista vuotta innostuin kaveriporukan mukana lähikaupunkiin kokeilemaan rengastrapetsia. Sekin oli yllättävän hauskaa vaikka minua ehkä tuossa vaiheessa kiinnosti ajatuksena hieman enemmän ilmajooga enkä ollut perehtynyt rengastrapetsiin juurikaan. Tankoon nähden renkaalla ollaan vielä enemmän ilmassa ja tasapainoa tarvitaan tavallaan myös enemmän. Tanko pysyy kiinteästi paikallaan mutta rengas elää, vapisee ja heiluu. Edistyneemmät pystyvät taituroimaan jo sitten ihan pyörivälläkin renkaalla mikä on kieltämättä upean näköistä mutta vaatii myös pääkopalta tottumista liikkeeseen.


Sitä onnea minulla ei vielä ole että olisin pystynyt omaan huusholliini asentamaan tankoa tai rengasta. Mutta usein meillä on rengas käytössä akrotreeneissä noin kerran viikossa ja lähikaupungissa on käyty tunneilla ihan oppiakin alkuun hakemassa. Tankoilua on treenattu 1-2krt viikossa, kuntosalilla on ilokseni myös tanko joten onhan näitä tilaisuuksia roikkua, kiipeillä ja leijua ilmassa ihan mukavasti kun vaan käyttää hyödykseen. Näin vanhemmiten siitä ylettömästä itsesuojeluvaistostakin on sen verran päässyt että pää alaspäin on suorastaan mahtavaa olla.

Silti varoituksen sana - Näihin harrastuksiin voi sitten jäädä koukkuun! Ja nälkä kasvaa syödessä! Minäkin aloitin vain tankoilemalla ja nyt yhtäkkiä sitten kiinnostaa kaikenlainen akrobatiahenkinen kehonpainotreeni sekä kalisteniikka.. Ja jos itseään haastaa haluaa niin näissä lajeissa sen pystyy tekemään. Miten paljon saattaakaan vaatia voimaa niin yksinkertaiselta ja helpolta näyttävä liike..






torstai 10. marraskuuta 2016

Teetä ja sympatiaa

 

Kun potee flunssaa pitäisi juoda paljon lämmintä. On myös kiva vaihdella juomisia. Välillä on kiva talvea vasten nauttia kuumaa glögiä ja maitokaakao pitää pitkään lämpimänä. Tee olisi terveellistä ja hyödyllistä ja erityisesti vihreästä teestä voisi saada mukavasti boostia paranemiseenkin. On tutkittu että vihreän teen sisältämällä epigallokatekiinilla ( EGCg) on jopa influenssaviruksia torjuva vaikutus. Lisäksi vihreä tee erilaisiin pieniin tutkimuksiin perustuen alentaa  kolesterolia, vähentää aivohalvausriskiä ja auttaa hallitsemaan verensokeria, joten sen nauttimisesta voi olla monelaistakin hyötyä. Itse kuitenkin pidän vihreää teetä toisinaan vähän tylsänä ja jopa mauttomana. Mikä avuksi että maistuisi vähän paremmin?



Eilen lähdin liikkeelle tällaisella flunssantappo combolla.
Vihreään teehen piristystä hunajalla ja sitruunalla. Sitruunamehun olisi voinut ihan vain puristaa mukaan juomaan mutta leikkasin tällä kertaa siitä pari siivua ja annoin hautua kupissa samalla kun lusikallinen hunajaakin sinne liukeni.



Sitruunalla on tutkitusti antibakteerisia ja viruksia tappavia ominaisuuksia. Sitruuna sisältää sitruunahappoa, kalsiumia, magnesiumia, c-vitamiinia, flavonoideja, pektiinejä ja limoneenia jotka parantavat vastustuskykyä ja tappelevat pöpöjä vastaan. Sitruunamehu myös puhdistaa kehoa poistamalla myrkkyjä ruuansulatuskanavasta. Askorbiinihappo (c-vitamiini) helpottaa jopa myös flunssan tai astman hengitystieoireita. Sitruuna myös piristää, auttaa puhdistamaan ihoa ja raikastaa hengitystä sekä voi helpottaa hammaskipua ja ientulehdusta. Sitruuna voi tosin syövyttää hammaskiveä, joten voi olla hyvä pestä hampaat ennen sitruunaveden juomista ja välttää pesua heti juomisen jälkeen.

Hunaja on vielä kolmas tehokas flunssantorjuja sen sisältämien antioksidanttien vuoksi. Säännöllinen hunajan syöminen vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä ja parantaa verensokeri-, kolesteroli- ja tulehdusarvoja. Hunaja onkin erittäin tehokas tulehdusten hoitaja. Sen parantavat vaikutukset on tunnettu muinaisesta Egyptistä saakka ja se toimii sekä sisäisesti että ulkoisesti sisältämiensä antibakteeristen ainesosien johdosta. Hunajan vaikutukset yltävät tutkitusti ainakin 60 erilaiseen bakteeriin. Hunajan on todettu auttavan myös kurkkukipuun ja yskään. Hunajaa käytetään myös siitepölyallergioiden siedätyshoidoissa apuna.


Flunssaa torjuvien tai flunssa oireita parantavien ominaisuuksiensa lisäksi niin vihreän teen, sitruunan kuin hunajankin on todettu auttavan laihdutuksessa. Hunajan käyttäminen makeutusaineena sokerin tilalla vaikkapa juuri juomissa on parempi vaihtoehto, koska hunaja sisältää 20% vähemmän kaloreita ja sen glykeeminen indeksi suhteellisen alhainen mikä tarkoittaa sitä että se ei aiheuta verensokeriin nopeita korkeita piikkejä vaan pitää kylläisenä pidempään. Kun liikuntaan yhdistää säännöllisen vihreän teen nauttimisen on silläkin suotuisia vaikutuksia painonpudotukseen. Nuo jo aiemmin mainitut vihreän teen sisältämät katekiinit vilkastuttavat aineenvaihduntaa jolloin rasvan varastoituminen estyy ja rasvan palaminen nopeutuu. Sitruunan pektiinit taas auttavat hillitsemään mielitekoja.

Ei siis ollenkaan pöllömpi kolmen combo ja sitruuna toi teehen juuri kaivattua pientä piristävää särmää että hunaja mukavaa makeutta. Katsotaan jos tätä juomalla saisi viimein taltutettua tämänkin flunssan - Ääni haluaa edelleen olla kadoksissa ja yskä vaivaa, vaikka muuten olo onkin jo ollut jonkun aikaa mukiinmenevä.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Flunssakierteessä..


Siis minähän en ole kipeä. En koskaan!

Korkeintaan kerran tai kaksi vuoteen on jotain flunssan tapaista. Monesti kylmettynyt olo menee pois kuumalla juomalla ja monivitamiinitabletilla kun nukkuu yön yli. Aiemmin varsinaisista flunssistakin selvisi helposti alle viikossa. Lapsenakin sairastin ehkä yhden flunssan siinä missä sisarukseni kävivät läpi kolme. Niin ja kuumetta mulle ei nouse juuri koskaan. Aina vaan sitä ns. alilämpöä.. Aina kun luulen olevani kuumeinen ja kaivan kuumemittarin esille se näyttää vaan jotain sellaista kuin 35,5.


Vaan nyt on sitten flunssa-aalto ottanut minutkin uhrikseen ja urakalla. Jo melkein kuudetta viikkoa saa vain olla möllöttää ja pitää salitaukoa. Ensin oli semmoinen kiva flunssa joka teki päästä aivan hattaraa ja vaikutti jopa lyhytkestoiseen muistiin. Pari viikkoa meni hujauksessa ilman että pystyi ajattelemaankaan liikuntaa ja kolmannen lopulla vasta aamuinen kurkun tukkoisuus ja yskä hellitti niin että saattoi uskaltautua taas hieman treenaamaan. Iloa kesti puolitoista viikkoa ja siihen mahtui pari salitreeniä ja tankoilua kunnes TAAS oli kaktusta kurkussa. Ja tällä tiellä ollaan edelleen.. Nyt olo olisi muuten jo hyvä mutta ääni on kadoksissa joka aamu ja iltaa kohden uudestaan ja yskäkin jaksaa kiusata, joten on mennyt taas nämäkin päivät pakkolevossa.



Aluksi oli ihan ok ottaa rennosti. Olen saanut luettua kirjoja ja tietysti netflix on ollut pelastus niille päiville jolloin ei oikeasti muuta voi tehdä kuin linnoittautua sohvan pohjalle kera torkkupeiton ja kuuman juomisen. Mutta pidemmän päälle kyllä alkaa ihmistä syödä fyysinen toimettomuus. Alkusyksy meni motivaatiota etsiessä ja sitten kun se motivaatio viimein löytyi, alkoi tämä pakkolepo. Muutamat akrobatiatreenit olen sentään käynyt kun olo on ollut kohtuullinen, mutta kovempaa treeniä joutunut välttämään ja erityisesti aerobista. Viime viikolla pyöräilin pitkästä aikaa 3km + 3km ja se ei tehdessä tuntunut pahalta, keuhkot kesti ja kroppa toimi kevyesti (kun flunssaan sairastumassa ollessa huomasi kyllä ettei kestävyys ollut mitä piti). Mutta ajo kostautui sitten sillä että illalla ei ääntä lähtenyt pihahdustakaan. Sen verran sykkeen nousu ja kylmä otti kurkkuun vaikka yritinkin kääriä itseni lämpimästi.




Eipä tässä siis ole vaihtoehtoja kuin koittaa potea pahuksen virukset veks. Ilmeisesti tämä pöpö kestää herkästi jopa kuukaudenkin - siispä toivoa on, kolme viikkoa olen jo potenut, kai se kohta hellittää? Kaipaan jo niin kunnon treenejä ilman mitään turhia himmailuja (vaikka tällaisen tauon jälkeen onkin taas aloitettava maltillisesti) ja sitä että tuntisi kroppansakin taas sporttiseksi eikä jauhosäkiksi.. Kaikki lihaspaineet on kuitenkin kadonneet jo aikaa sitten ja siksi olo on tylsä ja lössö. 

Ruokavaliosta olen pitänyt kiinni melko kiltisti. Summittain vahtinut makrojakaumaa (en siis ruokiani punnitse mutta katson että proteiinia ja hyviä rasvoja tulisi hiilarien ohessa) ja koittanut juoda tarpeeksi vettä. Olen yrittänyt syödä säännöllisesti vaikka pitkään nukkuessa sairaslomapäivinä jääkin helposti yksi ateria pois kokonaan. Olen syönyt vähähiilarisesti, en kokonaan ilman mutta kun kroppa on ollut säästöliekillä niin en näe tarvetta mättää hiilihydraatteja samaan tapaan kuin aktiivisella treenikaudella (jolloin elimistö myös huutaa hiilarien perään ja syystä). Olen sallinut itselleni kyllä herkkujakin, syksyn ensimmäiset glögit on juotu ja myöskin vaahtokarkkikaakaota viime päivien kylmän sään ja tuulen tuiverruksen vastapainoksi. Viikonloppuisin sallinut vähän jotain extraa - suklaata, jäätelöä, karkkia. Mutta aikalailla 80/20 periaatteella menty, ja välillä tiukemminkin tämän jakson aikana. Sitten kun taas pääsee treenin makuun, voi joustaa syömisissäkin taas vähän enemmän myös.

Kunnollista parantumista odotellessa..

maanantai 31. lokakuuta 2016

Be the best version of yourself!


Heissan ihmiset!

Tämä on itseasiassa jo toinen liikuntaan ja terveeseen elämäntapaan liittyvä blogi jota olen kirjoittanut. Aloitin tämän kirjoittamisen siis jo vuodatuksen puolella ja tulen siirtämään tänne osan teksteistäni. Mutta se ensimmäinen blogi ei vielä ollut julkinen - se käsitteli kahden vuoden takaista elämäntapamuutosprosessia päiväkirjamaisesti, matkaa sohvaperunasta aktiiviseksi liikuntaharrastajaksi. Sen blogin nimesin nimellä "Back to being me" koska edeltävien vuosien aikana olin jotenkin hukannut osan itseäni, enkä tuntenut oloani enää hyväksi omassa kuoressani. Kun viimein nousi niin suuri tahto muutokseen että sai asioita tapahtumaan tuntui kuin olisin suorastaan herännyt jostain horroksesta. Löytyi viimein se tärkeistä tärkein motivaatio. Kun ensimmäinen tavoite ( paluu normaalipainoon ) tuli saavutettua alkoi tuntua siltä, että tuo blogi oli jo toimittanut osansa. Oli aika asettaa taas uusia tavoitteita ja päätin tehdä tämän matkan julkisemmin, halua kirjoittaa ja jakaa kokemuksia kuitenkin löytyy.

Uusi tavoite

Nyt tuntuu taas että viihtyy vaatteissaan ja on oma itsensä, mutta miksi lopettaa tähän? Salitreenaamisesta on päässyt muodostumaan omalta tuntuva osa arkea ja ruokavaliokin noudattelee 80/20 periaatteella kohtuullisen terveitä uomia. On mahdollisuuksia kehittyä, kehittää itseään ja nälkä kasvaa syödessä - ei riitä että ollaan taas vanhoissa mitoissa, nyt on sen sijaan halua olla parempi kuin ennen, parempi kuin ikinä tähän saakka - se paras versio itsestään!

Tästä se lähtee!

Tavoitteena nyt siis vahvempi, kiinteämpi ja hyvinvoivampi minä - Best version of myself.


Mistäs sitä tarkemmin ottaen kirjoitellaan?

Tämä blogi sisältää jatkossa sekä treenikuulumisia (iloja ja angsteja) - salitreeniä, tankotanssia ja erilaista akrobatia-pohjaista treeniä tulee harrastettua. Hajatelmia mentaalipuolen fiiliksistä, lempparireseptejä ruokapuolelta ja ajoittain sivuan myös sitä aiempaa elämäntapamuutosta jolla tähän pisteeseen päästiin. En tähtää fitness-lavoille mutta teen tätä itseni vuoksi, sekä fyysisen että psyykkisen hyvinvointini vuoksi.

Vanha blogi löytyy täältä: http://bestversionofmyself.vuodatus.net/