Jalat tukevasti maan pinnan yläpuolella

Jalat irti maasta ja pää pilvissä.

Unelma-anelma. Jo pikkulapsena mulle annettiin perheessä tuommoinen lempinimi. Myöhemmin mua on kuvattu muunmuassa eteeriseksi ja sellaiseksi, jolla on aina pää vähän pilvissä, helposti uppoutunut ihan omiin maailmoihinsa. Ikuinen haaveilija olen aina ollut, aina tavoittelemassa jotain kuuta taivaalta. Iän myötä ovat sentään pahimmat hörhöilyt jääneet ja nykyään jo sen verran tukevasti realisti että ei mahdottomia haihatella, vain mahdollisia. 

Myös fyysisesti kaipuu kiivetä maan pinnan yläpuolelle on ollut aina kova. Tasapainoilu ja painottomuuden tunne on aina viehättänyt. Lapsenahan olin aina kiipeilemässä - Lapsuuden kaverini kanssa tykättiin istua jo melkoisen pieninä heidän kirsikkapuussaan selailemassa Rasmus-nalle ja Bamse-lehtiä. Ala-asteella jota kävin ensimmäiset luokat oli aivan ihana laaja piha-alue telineineen ja metsineen jossa kelpasi lasten leikkiä ja kiipeillä välitunnit, usein koko luokan voimin. Olin tuolloin jo varustettu melko suurella itsesuojeluvaistolla joten pää alaspäin en juurikaan ollut mutta muuten kyllä kiipeilin. Ja sopivia puita kiipeilyyn nyt löytyi aina joka paikasta, myös omasta pihasta. ( Valehtelisin jos väittäisin ettei minua ole nähty puussa myös viimeisen vuodenkin sisällä.. )

Nyt vanhemmiten olen löytänyt onnekseni uusia muotoja kiipeilyyn ja ilmassa killumiseen. Olen saanut tehtyä näistä taipumuksista itselleni jopa harrastuksen! Aluksi siis etsiydyin tankotanssi-kurssille ja haksahdin siihen hommaan aika perusteellisesti, olkoonkin että edistyminen oli hidasta (sitä ennen olin tehnyt lihaskuntotreeniä ihan vaan kotioloissa ja takana oli tuore elämäntapamuutos. Voimaa siis todella vähän, mikä tuli kipeästi selväksi jokaisen tunnin jälkeen.. ). Kun tankotanssiharrastusta oli takana jotain puolisentoista vuotta innostuin kaveriporukan mukana lähikaupunkiin kokeilemaan rengastrapetsia. Sekin oli yllättävän hauskaa vaikka minua ehkä tuossa vaiheessa kiinnosti ajatuksena hieman enemmän ilmajooga enkä ollut perehtynyt rengastrapetsiin juurikaan. Tankoon nähden renkaalla ollaan vielä enemmän ilmassa ja tasapainoa tarvitaan tavallaan myös enemmän. Tanko pysyy kiinteästi paikallaan mutta rengas elää, vapisee ja heiluu. Edistyneemmät pystyvät taituroimaan jo sitten ihan pyörivälläkin renkaalla mikä on kieltämättä upean näköistä mutta vaatii myös pääkopalta tottumista liikkeeseen.

Sitä onnea minulla ei vielä ole että olisin pystynyt omaan huusholliini asentamaan tankoa tai rengasta. Mutta usein meillä on rengas käytössä akrotreeneissä noin kerran viikossa ja lähikaupungissa on käyty tunneilla ihan oppiakin alkuun hakemassa. Tankoilua on treenattu 1-2krt viikossa, kuntosalilla on ilokseni myös tanko joten onhan näitä tilaisuuksia roikkua, kiipeillä ja leijua ilmassa ihan mukavasti kun vaan käyttää hyödykseen. Näin vanhemmiten siitä ylettömästä itsesuojeluvaistostakin on sen verran päässyt että pää alaspäin on suorastaan mahtavaa olla.

Silti varoituksen sana - Näihin harrastuksiin voi sitten jäädä koukkuun! Ja nälkä kasvaa syödessä! Minäkin aloitin vain tankoilemalla ja nyt yhtäkkiä sitten kiinnostaa kaikenlainen akrobatiahenkinen kehonpainotreeni sekä kalisteniikka.. Ja jos itseään haastaa haluaa niin näissä lajeissa sen pystyy tekemään. Miten paljon saattaakaan vaatia voimaa niin yksinkertaiselta ja helpolta näyttävä liike..