Hei, olen Johanna ja olen ilmajoogakangasaddikti.
Ei, tää tunne ei vaan mee pois. Se on ja pysyy ja on niin ihanaa.
Kaikkihan siis alkoi ihan vahingossa. Katselin joskus kuvia jossa ihmiset tekivät kivoja temppuja joogakankaalla ja ajattelin että näyttääpä tuo mahtavalta. Ensikosketuksen sain joogakankaaseen vuosi sitten Ready Set Polen tunnilla, josta syttyi jo kipinä mutta en vielä jäänyt koukkuun. Pahaksi onneksi pääsin talvella kokeilemaan uudelleen ja siitähän se sitten lähti - ihan lapasesta lähtikin.
Ennenkuin huomasinkaan odotin vain seuraavaa kertaa päästä kankaalle ja viikko vieri hitaasti. Pian alkoi tuntua ettei sekään ole tarpeeksi. Aloin haaveilla ihan omasta kankaasta enkä päässyt ajatuksesta eroon. Se vaivasi minua päivin ja öin kunnes eräänä keskiviikkona tunti olikin peruttu! Ei! Katastrofi! Olinhan jo selannut valmiiksi instagrammistakin liikkeitä mitä halusin kokeilla ja nyt en pääsisikään kankaalle! Ei! Kamalaa!
En enää kestänyt vaan pyöräilin ruokatunnilla läpi lumisen sohjon ostamaan kangasta. Löytyikin vielä ihanaa violettia sellaista. Töiden jälkeen rullasin sitten vielä hullun kiilto silmissä hakemaan oikeankokoisia hakoja toiseen kauppaan. Edelleen sen saman järkyttävän keväisen lumisohjon läpi pyöräillen, mutta mitäpä sitä ihminen ei tekisi intohimonsa riivaamana.
Ja siinä se sitten oli - The point of no return! Innosta kihisten ryntäsin jo samana ilmana ripustamaan joogakankaan kuntosalin tiloihin ja koukutuin entistä pahemmin heti kun sain jalat maan pinnan yläpuolelle. Vaikka alku tietysti on ollut aikamoista räpellystä niin jokin ilmajoogakankaalla keikkumisessa minua viehättää ihan erityisesti. Ehkä se tietynlainen painottomuuden tunne on se mistä pidän.
Nyt siellä on sitten keikuttukin jo monta kertaa viikossa ja normaali salitreenikin on vähän meinannut jäädä kiikkumisen jalkoihin. Mustelmia ja ruhjeita on ympäri kehoa (mutta sehän ei sinänsä ole uutta tankotanssiharrastuksen jälkeen) ja ylpeydellä kannan jopa ensimmäisen kankaan tekemän palojäljen ( rope/friction burn ), voi miten sievä pieni arpi siitä selkääni hetkeksi jäikään. Pieni sisäinen masokistikin siis tykkää tästä harrastuksesta.
Ja jestas millaista selkätreeniä tämä on! On nimittäin koko selkä hellänä aina treenisessiota seuraavana päivänä. Käy tosi kokonaisvaltaisesta treenistä mutta erityisesti ottaa selkään mikä ei haittaa kyllä yhtään. Tehdessä ei myöskään ehdi huomata (mitä nyt tunti kiikkumista on kyllä aika maksimi, kerran meni kyllä puolitoista tuntiakin kankaalla mutta tehot vähenee kyllä melkeen jo 45min aktiivisen treenin jälkeen nyt vielä) mutta jälkeenpäin sitten kyllä.
Summa summarum - Kuten edellisessä kirjoituksessakin TÄÄLLÄ jo kerroinkin, olen rakastunut tähän lajiin ja nyt elän yhä sitä ensihuumaa, kun kaikki on vain vaaleanpunaista ja ihanaa ja hommasta saa kiksejä kerta kerran jälkeen. Kun vaan olisi mahdollista saada liinaa vähän korkeammalle kiinni ( ja sitä myötä siihen lisää mittaa) niin voisi tehdä vielä paljon enemmänkin kaikkia kivoja liikkeitä.. Mutta opetellaan nyt toki ensin kaikki mihin tämä nykyinen antaa myöten! Kyllä tässäkin aloittelijalle riittää tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti